Muistamista

Kirjastomme sarjakuvat saadaan pääosin lahjoituksina. Lahjoittajat toivovat, että heidän julkaisujaan arvioidaan. Meidänkin julkaisujemme tunnettuus riippuu arvostelijoista.

Siis te, jotka laistatte annettuja arvostelutehtäviä, muistakaa että ilmaista luettavaa ei ole enempää kuin ilmaisia lounaitakaan. Myös harjoituksena arvostelu on tehokas.

Muutama sarjakuvaopiskelija taitaa pyrkiä sarjakuva-alalle.

Kaikkiin kustantamoihin voi kiikuttaa katsottavaksi piirtämiään sarjakuvia ja tarjota niitä julkaistavaksi. Nettiosoitteeseen viittaaminen ei riitä, pitää olla näytteitä. Kilpailuissakaan menestyminen ei riitä - pitää aloitteellisesti tarjota taitojaan.

Opet eivät voi esitellä opiskelijoiden sarjakuvia tapaamilleen kustantajille, jos opiskelijat eivät ole tehneet sarjakuvia joita esitellä ja tulostaneet näytteitä. Nyt olisi aika.

Autojako puut uhkaa, vai?

Vanha puu on arvo. Semmoisen hahmo voi olla tuttu useille sukupolville.

Opiston alueen ja joen varren puita ollaan taas kaatamassa "vaarallisuuden" takia ja ympäristösuunnitelman nimissä. Viimeksi syyksi mainittiin lahous, mutta kun koivukuja makasi kaadettuna, näki että rungot olivat terveitä.

Onko asujien pakko sietää maisemavandalismia? Tarran kiinnittäminen sähkökaappiin johtaa kyllä syytteeseen ja mitä tahansa rakentaessa pitää pyytää lausunto naapurilta, vaikka tämä ei edes näe suunniteltua rakennusta, mutta mainoksia ja rumia taloja saa pystyttää ja kulttuurimaisemaa tuhota?

Aina voisi tietysti ilmaista mielipiteensä. Sarjakuvakin on ilmaisukeino.

Anniina jäi toiseksi

Kuvan veistos ei liity japanilaiseen sarjakuvaan.

Viime kauden tähtitäti sarjakuvalinjalla, Anniina Salminen, osallistui taas Stabilon mangakilpailuun ja sijoittui taas toiseksi. Mikä sitä tyttöä vaivaa?

Oikeesti voit syyttää opettajia, jotka oikein yrittivät pilata mangahenkisyyttäsi improharjoituksilla ja havainnostapiirtämiskursseilla. Me riistimme sinulta Japanin matkan.

Onnea silti!

Syksy köllittiin - nyt töihin

Sallamari Rantala piirsi näin hyvin jo saapuessaan toissa syksynä Liminkaan. Nyt hän opiskelee yliopistossa.

Joka vuosi sarjakuvaa opiskelemaan tulee edistyneitä tekijöitä, jotka kuitenkaan eivät tunnu kehittyvän. Ovatko he tulleet varmoina taidoistaan vain huojentuneina toteamaan, että muut ovat huonompia ja kuuntelemaan samaa ylistyshymniä maneerisista kuvistaan kuin gallerioissa ovat addiktoituneet lukemaan? Ainakaan he eivät uskalla opiskella uutta.

Joidenkin työmoraalissa ei ole valittamista, he piirtävät valtavasti - mutta tutulla, itsepalkitsevalla tavalla riskejä kaihtaen. Havainnosta piirtäminen torjutaan rasittavana, mallikuviahan löytyy netistä, ja mokia toistetaan kun ei lähdekritiikki kiinnosta.

Eräät taas oikein julistavat laiskuuttaan, ja fanit ihailee kuinka laiska osaa pyöräyttää uudestaan ja uudestaan söpön (tai "rajun") homopornokuvan.

Joku opiskelee tosissaan. Kuuntelee kaikkea palautetta, pyytää sitä monelta taholta ja omaksuu kriittisesti minkä tajuaa arvokkaaksi. Uskaltaa kokeilla outoja välineitä, vierastamaansa tyylikeinoa, lukee ennakkoluulottomasti, analysoi lukukokemustaan ja osaa välittää sen muille. Ja kehittyy.

Takana on puolikautinen sarjakuvalinjaa. Edessä on taidettavihaavan elinkeinoelämän hallitsema tulevaisuus. Jos siellä aikoo pärjätä taiteilijana, pitää tekeytyä tarpeelliseksi. Osaavaksi. Ja mielellään säilyttää ihmisyytensä.

Ihmisen toimintaan vaikutetaan kahdella tavalla: kepillä lyöden ja porkkanalla houkuttaen. Taide on luultua haluttavampi porkkana. Opitaan se, niin ihmiset ottavat vastaan mielellään.

Talo eläisi tavallaan jos pystyisi!

Kaikki mitä on lattialla ja väärillä pöydillä, lähtee.

On kivaa kun käy vieraita, hilpeetä nähdä entisiä opiskelijoita viihtymässä ja piirtelemässä Impivaarassa.

Mutta täysin käsittämättömän kusipäistä on jättää nykyisten opiskelijoiden työtilat sietämättömään kuntoon! Vaikka viimeinen viikko olisi kiireinen, ihmiset eivät voi hoidella töitään kun heidän työpisteensä on turmeltu.

Jos ette pysty kunnioittamaan toisten ihmisten oikeutta tehdä samoja juttuja kuin itse haluatte tehdä, pysykää poissa ihmisten ilmoilta.

Joulupukki ei tuo lahjakkuutta

Henna Peltoperä on oikea lahjakkuus, jonka osaaminen perustuu rohkeuteen ja tekemiseen.

Joitakin kehutaan lahjakkaiksi ja sekös hämärtää suhteellisuudentajun.

Nämä kehutut eivät ota huomioon että kaveri kehuu senkin takia että lahjakkaan loisteessa on hienoo peesata, kun ite ei sitte tarvii tehä mitään.

Mutta ennen kaikkea "lahjakkaat" ei tajua että maailmassa on samoilla valmiuksilla varustettuja ihmisiä 6,5 miljardia. Kukin on vain panostanut eri osa-alueille.

Useimmista "lahjakkaista" ja "lupauksista" ei tule mitään - ainakaan niistä, jotka unohtuu paistattelemaan tyhmien kavereidensa kehuissa ja jotka halveksivat opiskelua, tekemistä ja uuden kokeilua.

Että pysykää kouluissanne ja opiskelkaa varsinkin sitä mistä ette pidä (koska ette pidä juuri niistä asioista, joita ette vielä osaa). Teitä varten ei ole erikoisjärjestelyjä. Kukaan ei elätä teitä siksi että te osaisitte kyllä tehdä ihania sarjakuvia mutta ku ahistaa ja pitää silittää kissaa.

Näyttöä, perkele!

En nyt olisi aivan toivoton

Katja pääsi Imatralta opettamaan serigrafiaa.

Ei hassumpaa. Silkkipainokurssilla on monessa vuorossa niin paljon sakkia kuin sopuisasti mahtuu. Ja tulokset näyttävät herkullisilta. Kunnianhimoisia tekstiilipainatuksia yritetään ja onnistutaan.

Serbitaiteilijapariskunta esitteli iltapäiväluennolla omaansa ja kotimaansa modernia taidetta.

Samaan aikaan joulukalenteriin ilmestyy mielenkiintoisia pienoisleffoja - rehtorin näyttelijäntaidot yllättävät. Sarjakuvablogit kukoistavat. Mahtavia sarjakuva-arvosteluja laaditaan. Kuvapäiviksiä päivitetään. Joulukortteja maalataan. Tilaustyöt edistyvät ja henkilökohtaisia hankkeita työstetään kurinalaisesti.

Kölliäiset torjuvat kaamosta sohvalla. Hmmmmmmm.

Mutta yhä jotkut roikkuvat mariginaalissa. Pitänee sohaista. Tämä mikään lusmureservaatti ole.

Silkkipainoa

Kipinän 11. sarjakuvapäiväkirja on vasta alullaan. Kun se on täysi, saako sen kiinni?

Katja Määttä tuli pitämään silkkipainokurssia. Ne jotka eivät halua painaa, saavat tehdä joulukalenterielokuvia YouTubeen, paitsi Joikun pitää tehdä iso sarjakuvamaalaus.

Kirjansidonnassa tammikuussa voi kukin tehdä itselleen tuommoisen persoonallisen luonnoskirjan haluamastaan paperista.

Kaunis ja rohkea

Mari Ahokoivu avasi näyttelyn Kaupassa Oulussa Hallituskadulla. Kuva Jukka Kostet

Mari on edennyt sarjakuva-alalla mainiosti. Ensimmäisen albuminsa hän julkaisi jo kouluaikana, sarjislinjalla ollessaan hän vieraili kuukauden kotimaisena ja eipä aikaakaan niin tyär julkaisi sarjakuvaoppikirjan. Angoulemen sarjakuvakoulussakin hän on ehtinyt opiskella vaihdossa. Nyt hän työskentelee Hesassa Sarjakuvakeskuksessa ja suuntautuu taas Angoulemen festareille.

Limingassa opiskeltiin draamankaarta Kellopeli Appelsiinin avulla, ja Jylhän Mikko kertoi iltapäiväluennolla työskentelystään mielenkiintoisia juttuja.

Elämän makuun

Lassi King aloitti eilen käsikirjoituskurssin ja toi tervetulleita tuulahduksia tosimaailmasta.

Auditoriossa opiskelijat istuvat katsomossa ja näkevät open. Veistolassa istutaan ringissä ja nähdään toisemme. Merkittävä ero. Myös demokraattisia käsimerkkejä opeteltiin.

Kansainvälistymistä

Tekaisin tämmöisen mallin mutta tehkää parempi.

Tehtävä kaikille nykyisille ja entisille sarjisopiskelijoille: piirtäkää itsestänne sanaton esittely vähän Hillon aloittaman 50 tosiasiaa minusta -hengessä. Nimensä ja sähköpostiosoitteen voi kirjoittaa kuten tuossa esimerkissä. Kun näistä esittelysivuista kerää listan nettiin, sen avulla on helppo esitellä uusia suomalaisia sarjakuvantekijöitä ulkomaille, Ranskaa ja Venäjää myöten. Tähän asti framilla on kökötellyt vain vanha kaarti.

Mulle saa pistää meiliä sitte.