Kaunis ja rohkea
Mari Ahokoivu avasi näyttelyn Kaupassa Oulussa Hallituskadulla. Kuva Jukka Kostet
Mari on edennyt sarjakuva-alalla mainiosti. Ensimmäisen albuminsa hän julkaisi jo kouluaikana, sarjislinjalla ollessaan hän vieraili kuukauden kotimaisena ja eipä aikaakaan niin tyär julkaisi sarjakuvaoppikirjan. Angoulemen sarjakuvakoulussakin hän on ehtinyt opiskella vaihdossa. Nyt hän työskentelee Hesassa Sarjakuvakeskuksessa ja suuntautuu taas Angoulemen festareille.
Limingassa opiskeltiin draamankaarta Kellopeli Appelsiinin avulla, ja Jylhän Mikko kertoi iltapäiväluennolla työskentelystään mielenkiintoisia juttuja.
Limingassa opiskeltiin draamankaarta Kellopeli Appelsiinin avulla, ja Jylhän Mikko kertoi iltapäiväluennolla työskentelystään mielenkiintoisia juttuja.
4 Comments:
Eih! Ei Kellopeliappelsiinia kirjoiteta erikseen! Vähän samaan tapaan kuin pesukonekaan ei ole pesu kone vaikka englanniksi se olis miten kaukana yhdyssanasta.
Siltä näyttää. Moog Konttinen on eka käännöksessään kirjoittanut tuon erilleen mutta vuoden 2007 suomennoksessa se on yhdessä. Kumpaakin muotoa siis käytetään, mutta jälkimmäinen lienee perusteltu vaikken tiedä miten.
Kellopeliappelsiini on surkee
Anonyymin olis pitäny olla paikalla kun se analysoitiin. Kubrick on yksi kymmenestä kaikkien aikojen nerokkaimmasta elokuvantekijästä.
Lähetä kommentti
<< Home