Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalla

Limingan taidekoulun (limingantaidekoulu.fi) sarjakuvalinjan seitsemästoista kausi opiskellaan elokuun 10. 2016 - toukokuun 24. 2017.

tiistaina, syyskuuta 29, 2009

Unisia opiskelijoita

Katariina, Sara ja Emu unessa

Yhdelle Impivaaran sohvalle mahtuu nukkumaan ainakin kolme sarjakuvaopiskelijaa. Onkohan ne uupuneet tehtävien paljoudesta vai onko tehtäviä ehkä liian vähän, kun jää aikaa nukkumiseen. Toisaalta, on hyvä kerätä voimia viikonlopun 24h sarjakuvamaratonia varten.

sunnuntaina, syyskuuta 27, 2009

Se aika vuodesta



Ensi viikolla alkaa lokakuu. Lokakuun kolmas päivä ympäri maailmaa sarjakuvantekijät käyvät fyysisen ja henkisen terveytensä kimppuun 24 tunnin sarjakuvatapahtumassa. Limingassa kynät laskeutuvat paperille lauantaina 3.10. klo 10.00, noustakseen viimeisen ruudun valmistuttua 4.10. 10.00.

Tähän mennessä koulun ulkopuolelta mukaan on ilmoittautunut jo kahdeksan henkeä. Heille tilaa joudutaan ehkä hakemaan jo viime vuoden G -pisteestä asti. Vieläkin mukaan ehtii, ilmoittautua tulisi minulle (jylhamikkoätgmail.com) niin tiedetään varata pöytiä valmiiksi. Majoitustilaksi ei ehkä löydy puulattiaa kummempaa, mutta eihän tässä tapahtumassa ole nukkua tarkoituskaan!

perjantaina, syyskuuta 25, 2009

Nyt avajaisiin!

Joiku puree!

Lähtekääs tänäiltapäivällä neljäksi Oulun pääkirjastoon. Siellä avataan Limingan sarjakuvalinjan kymmenestä vuodesta kertova näyttely, joka on esillä kaksi viikkoa.

Avajaisissa häikäilemätön JADE kamppailee Hammas-JOIKUN kanssa piirtotappelussa, elleivät sorru käsirysyyn. Taustalla "musisoi" todella huono pändi, jolle ei kehdattu edes keksiä nimeä: vokalisti Tuberkuloosi, kitarassa Siru, bassossa Niilö ja koskettimissa Riika joka oikeesti osais soittaa jos muu yhtye olis sopinu edes yhteisistä kappaleista. Sanoitukset suoraan sarjakuvista.

Näyttelyyn liittyy kirja SARJAKUVAKOULU, jossa 25 entistä sarjislaista muistelee parilla sarjakuvasivulla mitä tuli tehtyä ja millaista on tänään elonmeno.

Limingan taidekoulu viettää pyöreitä 43-vuotisjuhliaan, jonka kunniaksi koko Oulun taidemuseo esittelee entisten taidekoululaisten ja opettajien tuotantoa näytelyssä AVARA HORISONTTI. Käytännössä kaikki merkittävät kuvataiteilijat ovat käyneet Limingan taidekoulua vaikkeivät kehtaisi myöntää. Ville Rannankin töitä näkee siellä. Siitäkin on kirja. Ja niihin avajaisiin ehtii kuudeksi. Tämä näyttely on marraskuulle asti.

torstaina, syyskuuta 17, 2009

Hyvä että puhutaan



Vähän jäi hampaankoloon kritiikkipäivästä. Itsellenikin.

Järjestin yhteiskritiikkiä nyt toista kertaa opettajanurallani, ja mokasin ainakin seuraavat asiat.

1. TEHTÄVÄNANTO. Vaikka asiat mielestään selittäisi täydellisen selkeästi auditoriossa, on aina ihmisiä jotka eivät sillä hetkellä auditoriossa ole, tai jotka eivät kuuntele, tai eivät vain ajattele samoja latuja kuin tehtävän antaja. Ja sitten on vielä niitä, jotka eivät epävarmasti ymmärrettyään uskalla jälkikäteen kysyä. OLISI PITÄNYT MUISTAA TEHDÄ KIRJALLINEN TEHTÄVÄNANTO.

2. TIEDOTUS. Tänä syksynä koulussa oli opettamassa kritiikkitehtävän annosta palautuspäivään viisi ei-vakituista, tai vasta aloittanutta opettajaa, joille käsite kritiikkitehtävä ei välttämättä tarkoita samaa kuin vakituisemmalle talonväelle. OLISI PITÄNYT JUTTELUTTAA KUKIN OPETTAJA ERIKSEEN.

3. TILANNETAJU. Suurimmalle osalle oppilaista tilanne oli täysin uusi, ja odotukset päivän suhteen olivat varmaankin moninaiset. OLISI PITÄNYT HETI AAMUN ALUKSI KERTOA, MITEN PÄIVÄ TULEE MENEMÄÄN, ja miksi.

Jo viime vuonna saatiin monia kehitysehdotuksia kritiikkipäivän suhteen. Monet tosi hyviäkin. Monia saataisiinkin toimimaan, varsinkin jos opiskeltaisiin insinööritaitoja Itä-Saksassa. Taiteen parissa on kuitenkin opiskelijankin syytä ehkä varautua siihen, että esimerkiksi kuvia tutkiessa luennoitsijalta katoaa ajantaju. Tai joku oppilas haluaa yllättää kaikki teoksellaa, ja tuo sen näytille vasta ilta-päivän aikana. Tai että TAIDE HERÄTTÄÄKIN KESKUSTELUA, ja kaikille töille ei riitä yhtä pitkää käsittelyaikaa.

Kehitysehdotuksia otetaan mielellään vastaan vastaisuudessakin, ja voipa olla, että joku päivä kritiikki saadaankin toimimaan TÄYDELLISESTI.

Zombiewalk Oulussa

Zombiewalk Oulussa ensi lauantaina 19.09 klo 18.00

Zombie Walk Oulu
järjestetään jo neljättä kertaa. Se on tapahtuma, jossa ihmiset pukeutuvat eläviksi kuolleiksi ja raahustavat läpi ennalta määrättyä reittiä eläytyen rooliinsa.
Sarjisihmisiä on ollut järjestämässä tätä tapahtumaa ja yleensä monet sarjislinjalaiset ovat myös zombeilemassa. Tämän vuoden teemana on: Kuolleet sekä elävät kuolleet julkkikset ja muut superstarat. Jos et ole ihan zombina, niin kannattaa ottaa kamera mukaan. Lisätietoa tapahtumasta: http://zombiewalkoulu.oiei.fi/

keskiviikkona, syyskuuta 16, 2009

Kritiikkipäivä

Sarjislinjan kuvapäiväkirjoja

Keskiviikko on kritiikkipäivä ja auditoriossa käydään läpi kuvapäiväkirjoja. Ne on hienoja ja mielenkiintoisia. Samassa tilaisuudessa nähdään myös valokuvalinjan päiväkirjoja. Suurin osa kirjoista jää toivottavasti vielä aulan pöydille pariksi päiväksi lähempää tutustumista varten. Kaikki eivät jaksa olla kovin pitkää aikaa erossa rakkaasta päiväkirjastaan. Osa jutuista on julkaistu myös blogeissa. Niilon blogista löytyy blogilista kaikille, jotka haluu päästä stalkkaamaan...

perjantaina, syyskuuta 11, 2009

Helsingin sarjakuvafestivaalit

Bussi täyttyy iloisista ihmisistä

Tilausajo Limingasta Helsinkiin lähti klo 13 ja koulu hiljeni, kovin monta kahvinjuojaa ei koululle jäänyt. Mukaan saatiin muutamia Raahessa opiskelevia entisiä sarjislinjalaisia. Sarjislinjan bussilla pääsee matkustamaan halvemmalla kuin hävyttömänhintaisilla julkisilla liikennevälineillä ja tunnelma on takuulla parempi. Hyvää matkaa, ajakaa varovasti, kyydissä on arvokas lasti sarjakuvan tulevaisuutta.

torstaina, syyskuuta 10, 2009

Pienlehtiä

Teemun otsassa on huulipunaa

Pienlehtiä valmistuu nopeaan tahtiin. Improkurssista on ollut selvästi hyötyä, lehtien kanssa ei jäädä turhaan nysväämään. Perjantaina lähtee bussilastillinen sarjisopiskelijoita Helsingin sarjakuvafestivaaleille ja sinne on tarkoitus saada pienlehdet mukaan.

tiistaina, syyskuuta 08, 2009

Improviikko


Kuva poistettu asianomaisen pyynnöstä.

Tällä viikolla piirretään improharjoituksia. Improillessa tarkoituksena on piirtää annetuista aiheista ilman turhaa itsekritiikkiä nopeasti ja paljon. Myös Jii Roikonen saapui Liminkaan vetämään tiukkaa harjoitusviikkoa. Keskiviikkoluennolla Jii kertoo omasta työskentelystään.

perjantaina, syyskuuta 04, 2009

Muusaklubi

Ville Ranta piirtää

Oulun muusajuhlien sanataidefestivaali vieraili myös Limingassa. Ville Ranta ja Aleksi Ranta Trio yhdistivät jazzin ja sarjakuvan uudeksi kokemukseksi. Jos joskus tapaamme Limingan kunnan kulttuuritoimihenkilöitä tai muita tärkeitä vaikuttajia, kerromme heille terveisiä: Oli hyvä meininki!

Painomusteen tuoksua

Kansi on Joiku Rauhalan käsialaa

Ensimmäinen 50 kappaleen erä Sarjakuvakoulun 10-vuotisjuhlajulkaisua tuotiin kirjapainosta Keijjon hyväksyttäväksi. Kovakantisen kirjan kannen kuva kutistui laminointivaiheessa hieman arvioitua enemmän. Virhe on niin pieni, että kirja näyttää silti täydelliseltä. Painokoneet saavat luvan puksuttaa ja kirja saadaan hyvissä ajoin julkaistavaksi ensi viikonloppuna Helsingin Sarjisfestareilla.

tiistaina, syyskuuta 01, 2009

Loppuviikon ohjelmaa


Keskiviikkoiltapäivän luentoa saapuu pitämään sarjakuvataiteilija Mari Ahokoivu, joka kertoo elämästään Limingan sarjislinjan jälkeen. Torstai-iltana klo 18-20 on Marin sarjakuvakirjan julkaisutilaisuus Oulussa Lifestyle-kaupassa. Ja perjantai-illaksi Liminkaan saapuu Muusaklubi, joka huipentuu Piirroskonserttiin, sarjakuvataiteilija Ville Ranta piirtää ja jazz-trio Aleksi Ranta Trio säestää.