Hyvä että puhutaan

Vähän jäi hampaankoloon kritiikkipäivästä. Itsellenikin.

Järjestin yhteiskritiikkiä nyt toista kertaa opettajanurallani, ja mokasin ainakin seuraavat asiat.

1. TEHTÄVÄNANTO. Vaikka asiat mielestään selittäisi täydellisen selkeästi auditoriossa, on aina ihmisiä jotka eivät sillä hetkellä auditoriossa ole, tai jotka eivät kuuntele, tai eivät vain ajattele samoja latuja kuin tehtävän antaja. Ja sitten on vielä niitä, jotka eivät epävarmasti ymmärrettyään uskalla jälkikäteen kysyä. OLISI PITÄNYT MUISTAA TEHDÄ KIRJALLINEN TEHTÄVÄNANTO.

2. TIEDOTUS. Tänä syksynä koulussa oli opettamassa kritiikkitehtävän annosta palautuspäivään viisi ei-vakituista, tai vasta aloittanutta opettajaa, joille käsite kritiikkitehtävä ei välttämättä tarkoita samaa kuin vakituisemmalle talonväelle. OLISI PITÄNYT JUTTELUTTAA KUKIN OPETTAJA ERIKSEEN.

3. TILANNETAJU. Suurimmalle osalle oppilaista tilanne oli täysin uusi, ja odotukset päivän suhteen olivat varmaankin moninaiset. OLISI PITÄNYT HETI AAMUN ALUKSI KERTOA, MITEN PÄIVÄ TULEE MENEMÄÄN, ja miksi.

Jo viime vuonna saatiin monia kehitysehdotuksia kritiikkipäivän suhteen. Monet tosi hyviäkin. Monia saataisiinkin toimimaan, varsinkin jos opiskeltaisiin insinööritaitoja Itä-Saksassa. Taiteen parissa on kuitenkin opiskelijankin syytä ehkä varautua siihen, että esimerkiksi kuvia tutkiessa luennoitsijalta katoaa ajantaju. Tai joku oppilas haluaa yllättää kaikki teoksellaa, ja tuo sen näytille vasta ilta-päivän aikana. Tai että TAIDE HERÄTTÄÄKIN KESKUSTELUA, ja kaikille töille ei riitä yhtä pitkää käsittelyaikaa.

Kehitysehdotuksia otetaan mielellään vastaan vastaisuudessakin, ja voipa olla, että joku päivä kritiikki saadaankin toimimaan TÄYDELLISESTI.