Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalla

Limingan taidekoulun (limingantaidekoulu.fi) sarjakuvalinjan seitsemästoista kausi opiskellaan elokuun 10. 2016 - toukokuun 24. 2017.

tiistaina, syyskuuta 30, 2008

Mini-24hcd

Kaisa nauttii liminkalaisesta jälkikesästä ja piirtää 24-sivuista sarjakuvaharjoitusta ulkona.

Jatkettiin käsikirjoittamisen parissa. Siihen sopi mainiosti harjoitus 24 tunnin sarjakuvamaratonia varten: 4 tunnissa piti tehdä 24 sivua sarjakuvaa. Ihmiset eivät jääneet ihmettemään vaan kävivät töihin. Ensimmäisenä urakasta selviytyi Teemu, jei. Ja taas nähtiin upeita venymisiä. Kun varsinainen kakkosnelonen suoritetaan reilun parin viikon päästä, nämä jo tietää selviytyvänsä.

Huomenna suuntaudumme Hanneriina Moisseisen avulla kevätjulkaisua kohti.

perjantaina, syyskuuta 26, 2008

Ei aina kaviaaria

Sarjakuvapiirtäminen on omituinen taito muuttaa todellisuus kynänjäljiksi.

Taas pitää muistuttaa että tämä on opiskelua. Opiskelussa saadaan palautetta. Palaute voi olla muutakin kuin kehumista ja pyyhkimään ryntäämistä kun on saatu tehtyä oooii ku iso hieno kakka.

Vähiten tästä linjasta ovat saaneet hyötyä ne, jotka on osanneet valmiiksi paljon ja joiden harjoitustöistä ei ole löytynyt moittimista. Open moka. Niinpä niillä ei ole aavistustakaan kuinka kehittyä. Paitsi muutamilla, jotka pusersi kynsin hampain maneereistaan kiinni vaikka toisinaan hienovaraisesti yritti huomauttaa että tuo alkaa toistaa liikaa itseään. Ei siisti ole hyvää, varsinkaan opiskellessa, siisti on lukijasta vain yksiselitteisen tylsää kun ensi-ihastuksesta pääsee ohi. (Eräs siellä väittää vastaan mutta se haaveileekin persoonattomasta Disney-kloonailusta, työllistymissyistä.)

Olkaas ny rohkeita. Kokeilkaa kuinka lujaa kurviin voi heittää ja ajakaa vähän kovempaa. Sillai oppii jotain mitä alalla hallitsevat maitoperseet ei osaa. Ette te pärjää alalla ellei teillä ole tarjota jotain mitä ei ole ennen nähty.

torstaina, syyskuuta 25, 2008

Tiheä viikko

Hah! Eilen oli kritiikkipäivä kuvapäiväkirjoista. Ne on paikoin taideteoksia sinänsä.
Jammu tässä on innostunut muistelemaan, tuo lutumussukka.


Käsikirjoituskurssilla kokeillaan uusia opiskelumenetelmiä. Kiitämme Lauri Tuomi-Nikulaa sponsoroiduista sarjakuva-albumeista. Huomenna katsotaan mitä muunnelmia syntyi Engelsmannit tulevat -sarjakuvasta jonka ovat toteuttaneet Ville Ranta ja Mika Lietzen Kokkolan Halkokarin kahakan tapahtumista (kun kokkolalaiset voittivat Iso-Britannian laivaston).

Ensi viikolla ne tekee kotisivuja joilla ei vielä ole. Käsikirjoittamisoppeja tutkitaan lisää.

tiistaina, syyskuuta 23, 2008

Ratkaiseva viikko

Kuvan Unni tietää mitä on tekemässä.

Käsikirjoittamisviikko alkoi. Tehtiin selväksi, että taiteessa pitää olla rohkea ja pitää olla rehellinen. Runkkaamisesta ja panettamisesta pitää kehdata puhua jos se on tärkeää. Muustakin saa kertoa.

Jos esimerkiksi vituttaa se, että sossu tekee vääryyttä, kun huomaa että nuorta arkaa opiskelijaa voi kusettaa, siitä kannattaa uskaltaa kertoa. Lait koskevat myös viranomaisia.

sunnuntaina, syyskuuta 21, 2008

Käsikirjoituskurssi käynnistyy

Ron Tinerin esimerkkipari toimimattomasta ja toimivasta kerronnasta.

Nyt saamma eka kertaa sarjakuvakäsikirjoituskurssin, vaikka onhan tuota muissa yhteyksissä käsitelty ennenkin. Nyt kuitenkin Essi on perehtynyt aiheeseen lisää. Tämä kurssi on sillai ratkaiseva, että tämän jälkeen sarjakuvalinjalle ei oikein voi enää liittyä. Sarjakuvan sisällön suunnittelu (tai sen perustellun suunnittelemattomuuden suunnittelu) on aa ja oo.

Ne jotka oli kiinnostuneita siitä pelialan harjoittelupaikasta, käyttäkää meiliosoitetta
jobs ät pixolane.com. Sinne voi laittaa vapaamuotoisen hakemuksen + portfoliota, CV:llä ei ole merkitystä.

Asiaan liittyen, seurailkaapa Mihan blogia aiheesta.

torstaina, syyskuuta 18, 2008

Torstaista päätettiin esitystaiteenpäivä


Sallan kuvapäiväkirjan 1-vuotissynttärikakku, johon Muura-ilkiö meni kirjoittamaan Salla on tyhymä.
Tekstiä editoitiin sittemmin lisää.

Tänään perustettiin improteatteri. Sen jälkeen pidettiin lettukestit, tällä kertaa koko sarjislinjalle, jotta tottuisivat uudetkin ihmiset viihtymään Impivaarassa (sillä television katselu asuntolassa on häpeällistä elämäntuhlausta). Tosin aiva hirvee letun käry tuolla vallitsi.

Ja lauluja syntyi. Ja pienlehtiä valmistui, niitä arvioidaan huomenna. Jos jaksetaan, sillä syksyn toinen flunssa-aalto iski ensimmäisen perään ja ainakin pari opea alkaa olla pois pelistä.

tiistaina, syyskuuta 16, 2008

Miksi kävellä jos voi ajaa? Apurahoja haettavana


Opiskelijat eivät usein ole oikeutettuja apurahoihin mutta ei opiskelu ole apurahan saannin estekään.

Taiteen keskustoimikunnalla on makeimmat setelit. Lomake täältä, hakemus muotoilutoimikuntaan kun on sarjakuvasta kysymys:

Muotoilun kohdeapurahat yksityishenkilöille

Käyttötarkoitus: Taiteelliseen työhön liittyviin tarkoituksiin kuten näyttelykuluihin, näyttelyjulkaisujen ja muiden julkaisujen kuten kirjojen, cd-romien, dvd-tallenteiden tai internet-sivujen tekemiseen, teosten valmistuskuluihin, laitteiden ja materiaalien hankintaan, esittely- ja markkinointikuluihin. Tukea voidaan myöntää myös taiteilijoiden ja suunnittelijoiden omaehtoisten, uusien tuotannollisten hankkeiden edistämiseen: tuotteen suunnitteluun, tuotekehityksestä ja tutkimuksesta aiheutuviin kuluihin, prototyyppien ja koesarjojen valmistuskuluihin sekä tuotantomahdollisuuksien ja markkinoiden selvittämiseen. Lisäksi tukea voidaan myöntää työryhmien ylläpitämien taiteilijoiden työpajojen ja työtilojen perustamiskuluihin, varusteluun, kunnostuksiin ja toiminnan kuluihin, ei kuitenkaan vuokrakuluihin.

Hakemukseen tulee liittää hanketta tukevia, paperille tulostettuja kuvia (enimmäiskoko A4) hakijan aiemmista töistä.

Apurahat myönnetään seuraavan vuoden hankkeisiin. Apurahoista päättäessään toimikunta kiinnittää huomiota hankkeen taiteelliseen laatuun ja kustannusarvion realistisuuteen sekä huomioi hankkeen saaman muun rahoituksen.

Kenelle myönnetään: Yhdelle tai useammalle taiteenharjoittajalle (työryhmät).

Hakuaika: 30.9. mennessä. Viimeisen hakupäivän postileima hyväksytään, myös ulkomailta lähetetyissä hakemuksissa.

Lisätiedot: osastosihteeri Anna-Mari Lihavainen
puh. (09) 1607 7334, etunimi.sukunimi@minedu.fi

Täällä on muuten söpöjä juttuja liminkalaisilta.

maanantaina, syyskuuta 15, 2008

Arki onneksi alkoi

Opasteet olivat ensiluokkaisia Helsingissä.

Aika paljo söpöjä entisiä ja nykyisiä sarjislinjalaisia Hesan festareilla. Olli Hietalasta tuli Kylli-täti. Katso kohdasta 9 min. 20 sek.

Nyt teemme pienlehtiä kun festarit on ohi ettei tartte tehdä kiireessä.

lauantaina, syyskuuta 13, 2008

Nyt kunnon strippikilpailu!

Piristysmusteruiske kertakäyttöpatruunaan.

Sarjakuvantekijät ry. ja Egmont Kustannus Oy Ab järjestävät yhteistyössä Ilta=Sanomien kanssa sarjakuvakilpailun.

Palkintoja on yhteensä 10.000 euroa, jotka palkintolautakunta voi jakaa haluamallaan tavalla.

Tuomariston muodostaa Sarjakuvantekijät ry:n ja Egmont Kustannus Oy Ab:n nimeämä asiantuntijaraati, jossa on Sarjakuvantekijät ry:n hallituksen nimeäminä 4–5 jäsentä joista yksi Ilta=Sanomien sarjakuvatoimittaja Juhani Tolvanen sekä Egmont Kustannus Oy Ab:n nimeämänä 1–2 jäsentä.

Tulokset sekä mahdollinen palkintoalbumi julkistetaan XXIV Sarjakuvafestivaaleilla syksyllä 2009. Kilpailutyöt lähetetään 31.1.2009 mennessä osoitteella

Sarjakuvantekijät ry.
PL 130
00121 Helsinki

Kuoreen merkintä ”Sarjis 2009”. Kilpailutyöt varustetaan nimimerkillä ja tekijän tiedot sisältävällä, samalla nimimerkillä varustetulla nimimerkkikuorella, jonka sisälle jätetään tekijän yhteystiedot.

Kilpailuun osallistuvien sarjakuvien on oltava suomenkielisiä, muodoltaan sanomalehteen sopivia, mittasuhteiltaan 1 : 3 vaakasuora sanomalehtistrippi. Sarjakuvat voivat olla mustavalkoisia tai värillisiä, tekstillisiä tai tekstittömiä. Kilpailuun osallistuvat työt tulee tehdä valmiiksi julkaisukuntoon ja ne lähetetään paperiversioina. Vaikka työ olisi tehty sähköiseen muotoon, se osallistuu kilpailuun paperivedoksella. Sarjat voi siis tehdä millä tahansa tekniikalla, mutta kilpailuun osallistutaan vain tulosteilla, valokopioilla, printeillä tai vastaavilla, ei alkuperäistöillä. Materiaalia ei palauteta. Kilpailuun lähetetään jokaisesta sarjasta 30 näytettä, siis 30 erillistä tai jatkuvajuonista strippiä. Sarjat sijoitetaan pystysuorille A4-arkeille neljä strippiä kullekin.

Kilpailun tuomaristo ja kilpailutöistä toimitettavan albumin asiantuntijaraati voi hyväksyä sarjan julkaistavaksi lehdessä tai albumissa. Ilta=Sanomissa mahdollisesti julkaistavista maksetaan lehden normaali julkaisupalkkio kuten muistakin Kuukauden kotimaisista. Albumiin hyväksytään joko kilpailussa palkinnon saavia sarjoja, joista ei makseta palkinnon lisäksi eri palkkiota, tai palkinnotta jääneitä, jotka kustantaja haluaa sisällyttää albumiin, jolloin julkaisulupa pyydetään tekijöiltä ja samalla sovitaan julkaisupalkkio. Palkituksi tuleminen ei automaattisesti tarkoita, että työ myös julkaistaan lehdessä tai albumissa, ja toisaalta kustantaja voi lunastaa julkaistavaksi myös kilpailussa palkitsemattoman työn (tekijän kanssa sovittavaan hintaan). Nimimerkkikuoren avaa vain raadin sihteeri kilpailun ratkaisuvaiheeseen siirryttäessä ja yhteydenottoa tekijään tarvittaessa. Vain palkittujen tai lunastettujen töiden kuoret
avataan. Muut tuhotaan kilpailun päätyttyä (tai luovutetaan arkistoitavaksi).

Osallistuessaan kilpailuun tekijä suostuu siihen, että hänen palkittu työnsä julkaistaan ilman eri korvausta albumissa ”Sarjis 2009” (työnimi). Julkaistujen sarjojen tekijät saavat kukin 10 (kymmenen) tekijänkappaletta albumia. Kilpailun ja julkaisun jälkeen sarjojen oikeudet palautuvat kokonaisuudessaan tekijöille.

perjantaina, syyskuuta 12, 2008

Hesan festarit alkoi


MikkoJ kärrää Hesaan henkilöautollisen sarjislaisia. Heillä on kaupan ihme julkaisu, jonka ykkösosa ilmestyi jo Tampereelle ja myytiin loppuun. Tämä kakkososa on syytä käydä ostamassa kipin kapin sillä ei sitäkään paljoa ole painettu. Jasmin Leinonen (Jammu), tuo ihme, ehti tänään tehdä siitä kiittävän arvostelun (joka on silti puolueeton, sillä hän ei kuulu tekijäjoukkoon, eikä kukaan ehtinyt lahjoa häntä kun arvostelutehtävä annettiin vasta iltapäivällä).

Joo Keijjo tulee vasta sunnuntaiksi kun majoitushinnat Helsingissä on nousseet pilviin.

torstaina, syyskuuta 11, 2008

Kohta on Hesas festarit

Kuvan Unni ei liity kilpailuun. Veistos: Esa Reivo.

Jotkut lähtee Hesaan huomenna, jotkut menee sunnuntaiksi (Keijjo).

Ne jotka ei pääse, voivat osallistua sarjakuvakilpailuun (Kilpailusta lisää uskotoivorakkaus -sivustolla). Pidä kuitenkin kiinni tekijänoikeuksistasi. Tätä kirjoitettaessa kilpailusäännöt ovat vielä arveluttavat mutta ehkä niitä kehitetään.

keskiviikkona, syyskuuta 10, 2008

Aamutehtävät on siis hauskoi

Tuula Heikkisellä ainakin on hillitsemätön mielikuvitus.
Uutisessa kerrottiin kiinalaissalakuljettajista jotka tietämättään käsittelivät uraania.


Aamuisin laitetaan dataprojektorilta ajankohtainen uutinen piirrettäväksi. Aikaa on käytettävissä puolisen tuntia, riippuen siitä kuinka ajoissa on selviytynyt aamiaisesta.

Eilisten maailmanlopun bileitten jälkeen pessimistit pettyivät kun tänä aamuna ei musta aukko imaissutkaan. Samoin optimistit. Minä niille mustat aukot näytän.

tiistaina, syyskuuta 09, 2008

Työpäivät pitenee



Puupuistoreissu ehdittiin hoitaa ennen Cernin huomen aamulla synnyttämää (?) mustaa aukkoa, jonka takia piti järjestää maailmanlopun bileet. Aika veikeää: taidekoulun "hipoissa" piirretään lattialla, pyöritetään pulloa ja riisutaan paitaa.

maanantaina, syyskuuta 08, 2008

Miksi?

Kauankohan Joikun impro näkyy. Tässä siitä tenhoava ruutu jossa karhun beba.


Minua ihmetyttää mikä vaivaa Sarjistelemalla-blogia. Sen toiminnassa oli murheita, mutta kun 2008-vuoden postaukset poistettiin, merkistöongelmat katosivat ja kuvat pysyivät näkyvillä. Kunnes nyt yhtä lukuunottamatta kaikki uudet kirjoitukset olivat kadonneet.

Improilut alkoivat. Hauskoja. No, Arto ei tykkää mutta pannaan se tekemään animaatioita.

lauantaina, syyskuuta 06, 2008

Tikkataulu

Jos alkaa ärsyttää, yläkerrassa on tikkataulu.

Kokeilin avata sarjakuvalinjalaisille ComicSpace-tilin. Siitä olisi hyötyä harjoitusten ja sarjakuvien esittelemisessä ja linkittämisessä, se kun sietää isotkin kuvat. Mutta sivusto toimii aivan käsittämättömän hitaasti. Toivottavasti se on ohimenevää.

Muuten, jos sarjakuvantekijä ei ole kiinnostunut kaikista inhimillisistä ja epäinhimillisistä asioista, mistä hän pystyy tekemään sarjakuvia?

Jos sarjakuvantekijä ei osaa jotain, hän ei kitise että "mä oon niin huono tässä ja tuossa" - no eeeei, hän opettelee. Ei ole mitään järkeä pitää koulukammoisten viihdeaddiktien lepokotia. Sarjakuvalinjalle on tultu tekemään töitä.

perjantaina, syyskuuta 05, 2008

Ensimmäinen jakso ohi

Heidi poseeraa iltapuvussa, Mari piirtää.

Viikko päättyi vaatekrokiihin jossa piirrettiin myös polkupyörää.

Nyt kaikki uudetkin sarjakuvalinjalaiset osaavat piirtää havainnosta ja tuntevat oman ja kaverinsa anatomian. Voidaan siirtyä tekemään sarjakuvia nopeasti ja kekseliäästi.

Illalla oli Limingan taidekoululle saatu harvinainen monitaidetapahtuma, jonka toteuttamiseksi moni ihminen eri puolilta Suomea panosti varojaan ja omaa aikaansa. Joukko sarjakuvalinjalaisia kuitenkin päätti mennä Ouluun elokuviin. Toivottavasti he pärjäävät ilman tukea omissa pyrkimyksissään.

P.S.
Tänä syksynä on ollut paljon kivoja vieraita, viimevuotisia opiskelijoita. Tulkaa kylään, ootte rakkaita ikuisesti! Mutta kun käytte, ottakaa hienotunteisesti huomioon että nykyiset opiskelijat haluavat tuntea tilat omakseen - ja he yrittävät keskittyä siellä työntekoon.

keskiviikkona, syyskuuta 03, 2008

Kokeilu

Tämän kuvan on tarkoitus varoittaa huonoista välineistä. Aiptek kelpaa vain kahvipannunaluseksi jos siihenkään.

Opettajan työaika on 9.15 - 14.45, johon sisältyy puolen tunnin ruokatunti. Kokeillaanpa noudattaa tuota työaikaa tästä eteenpäin. Omaa aikaansa saa käyttää miten haluaa myös ope.

maanantaina, syyskuuta 01, 2008

Taas edettiin

Tässä Teemun aamutehtävätoteutuksessa on jotain äärettömän runollista.

Unni tuli. Enää ei puutu kuin Marja, Iitu, Emma, Erica ja ehkä Laura ja Nina.

Ensi perjantaina on luvassa tapahtumaa kivikoululla ja päärakennuksessa. Suoraa videolähetystä? Kokeiltu on että se toimii. Kiintoisaa, todella kutkuttavaa...