Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalla

Limingan taidekoulun (limingantaidekoulu.fi) sarjakuvalinjan seitsemästoista kausi opiskellaan elokuun 10. 2016 - toukokuun 24. 2017.

tiistaina, tammikuuta 30, 2007

Jaha, lintsareita

Ramilta oli ilmestynyt kolmas pallukkajulkaisu.

Kun opiskelijoita ilmaantui luokkaan tänä aamuna perin niukasti, harkitsen kevään kurssien perumista. Ei kannata palkata Petteri Tikkasta tai Johanna Rojolaa opettamaan pelkästään paria motivoituneimmista opiskelijoista.

Tosin eräät sitte saa sitäkin enemmän aikaan. Kehiteltiin Jylhän Mikon kanssa nettisarjakuvakurssi.

sunnuntaina, tammikuuta 28, 2007

Valmentaudu sissiksi

Nummilla on hyvä osa - hän on saanut istumatyötä.

Ennen kuin alatte haaveilla taiteilijan urasta tai muusta kulttuurityöstä, käykää lukemassa tätä. En neuvoisi äänestämään tulevissa Suomen korkeimman päättävän elimen vaaleissa. Ehdokkaiksi ei oteta kuin niitä jotka suostuvat tappamaan taiteen ja tieteen.

Hesarin Römpötti kertoo:

Angoulême. Ville Ranta, 28 taitaa olla ensimmäinen suomalainen sarjakuvataiteilija, jonka perässä on lähetetty tv:n kuvausryhmä ulkomaille.

Yle seurasi Rantaa viime viikolla Poitiersissa, kun tämä avasi suomalaisen näyttelyn ja kävi Angoulêmen festivaalilla.

Ranta julkaisi viime vuonna albumin yhdessä ranskalaisen supertähden ja Angoulêmen pääpalkinnon voittaneen Lewis Trondheimin kanssa, osallistui muiden kansainvälisten tekijöiden kanssa piirroskonserttiin ja kohautti kotimaassa Muhammed-sarjakuvalla.

Viime syksynä Rannan Isi on vähän väsynyt -albumi ilmestyi Ranskassa.

Tällä kertaa hän piirsi Angoulêmessa jo kolmessa konsertissa ja esitteli kustantajille seuraavaa Kajaani-albumiaan, joka kertoo Elias Lönnrotista.

"Valmiina on 160 sivua ja kaikkiaan siitä tulee noin 250-sivuinen. Yksi kustantamo on kiinnostunut ja Isi-albumin julkaisija ottaisi sen heti. Tahtoisin sen kuitenkin vaikkapa arvostetulle l'Associationille, jolla se on luettavana. Jotkut vierastavat tyyliäni, koska en jaa sivuja ruutuihin."

Vieläkään ei näy mitään Ahokoivun Marista. Mutta ehkä sitte enemmän kun se voittaa jonkin palkinnon siellä. Kannattaa opiskella ranskaa, muistuttaisin.

lauantaina, tammikuuta 27, 2007

Ville on Angoulemessa

Vilkaisin parhaillaan käynnissä olevan Angoulemen sarjakuvafestivaalin sivustoa, ja näkyi meijjän Ville-ope olevan etusivulla.

Aiva liian pieni kuva.

Myöhemmin se pääsee mielipuuhaansa, piirtämään improa muitten kuuluisien (renommé) tekijöiden kanssa:

"CONCERTS DE DESSINS
Une histoire dessinée sur grand écran, en direct, en musique et en public, par des auteurs renommés (Fred Bernard, Ludovic Debeurme, Dupuy & Berberian, Loisel, Tripp, Ville Ranta, François Schuiten, Zep et d’autres invités surprises) : ce spectacle auquel le public fait un triomphe à chaque représentationbénéficie d’une nouvelle partition d’Areski Belkacem."

Arvostelussa Isi on vähän väsynyt -kirjasta (kuulemma vuoden onnistuneimpia teoksia yms.):

Papa est un peu fatigué est un excellent récit de vie sur les thèmes de la paternité, la maladie et le surmenage. L'une des plus belles réussites de l'année, à se procurer sans hésitation.

perjantaina, tammikuuta 26, 2007

Hei, ehdit kun juokset

Äkkiä Limingan taidekoulun bändi-iltaan sieltä!

Aloitus on jo kuudelta mutta kyllä ne vähän aikaa pidättelee paineita että ehdit tänne. Päärakennuksessa. Pari euroo. Hops. Mukana myös Tuberkuloosi.

Lainaan Kvaakista:

Nyt-liite hakee omaa pilapiirtäjää paraatipaikalleen. Kilpailu on avoin kaikille. Kilpailutöiden on oltava perillä 28.2.2007. Kilpailuun tulee lähettää kolmen ennen julkaisemattoman ajankohtaispilapiirroksen sarja. Ainakin yhden piirroksen on oltava aiheeltaan yhteiskunnallinen tai poliittinen. Tekniikka on vapaa. Älä lähetä originaaleja, sillä kilpailutöitä ei palauteta. Voittaja julkistetaan kevään aikana.

Kilpailutyöt sähköpostitse: nyt@sanoma.fi (kirjoita otsikkokenttään PILAPIIRROS)

Postitse:
Pilapiirros
HS Nyt-liite
PL 85
00089 Sanoma

Doc Lomapäivän kommentit: - Ei palkintoja (paitsi mahdollinen piirtäjänpesti)
- Pilapiirroksen kokoa ja muotoa ei ole määritetty
- Kilpailuaika on niin lyhyt että voittaja taitaa olla jo päätetty mutta katsotaan mitä muuta on tarjolla, ja jos vaikka samalla saisi kerättyä hyviä ideoita

Mikko Jylhä keskittyy opettamaan Flash-animaatiota.
Kurssin eka jakso päättyy tänään, seuraava koittaa noin kuukauden päästä.

keskiviikkona, tammikuuta 24, 2007

Kritiikkipäivä

Kuvanveiston opettaja Rauli Körkkö veti kritiikin tyynesti sätkiä kääriskellen. Taustalla Jarmo Koposen kookas hiilipiirros.

Viikon ohjelma keskeytyi kritiikkitilaisuuden takia. Tällä kertaa se oli poikkeuksellisen mielenkiintoinen, sillä ensi kertaa onnistuttiin yhdistämään kuvataide-, sarjakuva- ja kirjallisuuskritiikki. Keskustelua pitivät yllä Paavo J. Heinonen (kirjoittajalinjan tuuraava opettaja), Keijjo, Liisa Keränen (grafiikan ope) ja Jukka Kostet (sarjakuvalinjan tolkumpi opettaja) Teknisten puolien lisäksi myös sisältöihin kiinnitettiin huomiota.

tiistaina, tammikuuta 23, 2007

Meiltähän tämä käy

Jukan kurssilta valmistui jo ensimmäinen vaha-animaatio, riipaiseva kertomus nälkäisestä norjalaisesta, tai jotain. Tekijäryhmä: Tero Luokkanen (idea), Paavo Turner (toteutus) ja Inari Halme (sanoutuu irti ja tekee Miilan kanssa paremman). Klikkaa tiedostoa, ja valitamme tietysti kuvan heikkoa tasoa mutta syytämme Microsoftia.
hylje.wmv

maanantaina, tammikuuta 22, 2007

Animaatiota


Tänään alkoi kolme kurssia. Ensimmäinen kurssi on Kostetin Jukan vaha-animaatiota, ja siitä kuvanäyte tuntemattoman tekijän ensimmäisen kurssipäivän aikaansaannoksesta. Toista kurssia, Flash-animaatiota, vetää Mikko Jylhä, ja se alkoi iltakurssina.

Kolmas kurssi on Keijjon "luuletteko- pääsevänne- helpommalla- kun- ette- ilmoittautuneet- animaatioihin" -kurssi. Siinä on eniten porukkaa mutta suurin osa pysyi hiljaa kun pidin nimenhuudon. Olisikohan pitänyt mainostaa paremmin.

Yllätyksiä

Ymmärsinhän minä Ramin sarjisblogista että hän on kehittänyt Pallukka-sarjakuvia mutta ensimmäinsen kerran törmään niihin kuitenkin sarjakuvaportaali Kvaakin etusivulla, en ole aiemmin itse nähnyt enkä lukenut. Eikä siinä kaikki. Anne Muhosen arvostelussa lukee: "Limingan taidekoulun sarjakuvalinjallakin opiskelleen Selinin..."

Vieraantuminen opiskelijoista on kohtalokasta, kun heistä puhutaan tiedotusvälineissä entisinä opiskelijoina, vaikka tuokin äsken Impivaarassa näkyi palloilevan.

Nyt iski piilostressi.

lauantaina, tammikuuta 20, 2007

Impivaara lauantaiyönä

Täällä puuhaillaan viikonloppunakin. Inari piirteli koneella. Salaperäinen neiti H. keskittyi. Mikko oli selvitellyt sukuluetteloita. Nelli opiskeli kanjeja. Pakkanen kiristyi.

perjantaina, tammikuuta 19, 2007

Ville lähtee tauolle

Nämä saa aikaan

Draamatun osuudet on jaettu ja työt lähteneet käyntiin (aamupalaveriin ei tarvinnut kuin kaksi kutsua paikalle puhelimitse). Ville voi pitää taukoa opetushommissa ja vetäytyä piirtämään sarjakuvia. Ensi viikolla opetellaan animaatiota. Mikko Jylhä esittelee Flashin alkeet ja Jukka Kostet teettää vaha-animaatiota stop-motion-tekniikalla.

maanantaina, tammikuuta 15, 2007

Draamattu vyörähti valmistumaan

Janne ja avustajansa Petteri siirtyvät tukikohtaansa Veistolaan toteuttamaan
Draamatun ainoaa väriosuutta (joka tulee takakanteen)


Draamatusta tulee jälleen B5-kokoinen mustavalkoinen kirja, ehkä vähän paksumpi tällä kertaa mutta alle 300-sivuinen kuitenkin. Tekijöitä jälleen viitisenkymmentä sarjakuva- ja kirjoittajalinjalaista. Jokaisen osuus on keskimäärin viisi sivua.

Moi vaan Outi ja Puppe sinne Lahteen, teidän monikymmensivuisia jeremiadejanne ei tarvitse enää julkaista.

Ruvetkaas mussukat tarjoamaan tuotantoanne ilmaislehti Unik.paperille joka etsii sarjakuvia. Pistäkää näytteitä menemään sähköpostiliitteenä. Ehkä he maksavat jos tykkäävät.

sunnuntaina, tammikuuta 14, 2007

Mauratoonari


24 tunnin sarjakuvamaratoonista alkaa tulla villitys. Oulussa kuulemma Olli ja Mari on semmoista harrastaneet jo toistamiseen, ja täällä meillä pari ihmistä nyt sunnuntaista maanantaihin. Jospa siihenkin jää koukkuun?

Samaan aikaan Nat Gertler meilailee tämän vuoden kansainvälisen tapahtuman päivämääristä. Se on sitten syksyllä taas. Yes.

perjantaina, tammikuuta 12, 2007

Maratoonia tiedossa

Maanantain on sama kummalla jalalla noustaan sängystä mutta klo 9.30 kaikki saapuvat auditorioon. Piia myös.

Pari ihmistä suunnittelee 24 tunnin sarjakuvan toteuttamista sunnuntaina Impivaarassa. Onnea hankkeelle. Pitää katsoa että saavat työrauhan.

Maanantaina on sitten d'Raamatun harjoittelu ohi ja kunkin pitää aloittaa varsinaista omaa osuutta. Ja jos se ei kelpaa natsiopettajille, uusiksi. Ja kun tulee kelvollista valmista, sitten lisää. Tästä tulee vuoden kirja, jolle myönnetään tiedonvääristämispalkinto ja K-16 ikäraja.

torstaina, tammikuuta 11, 2007

Kun nyt kerrankin kuvat lautautuu...

... niin pannaan tännekin näyte d'Raamattu-harjoituksista, Maria Davidjukilta.

Idea siis on että tekstipätkiin tehdään sarjakuvatulkinta puolessa tunnissa.

Edistyksen ja ilon päivä

Ihmiset tekivät todella hienoja draamattuharjoituksia eilen ja tänään. Tämä on oikeesti miljoona kertaa lahjakkaampaa sakkia kuin mun ikäpolvi. Jaa jaa.

Joskus uskalletaan poistua opiston alueelta. Kun vain pysyisivät tahdissa tuolla perässä.
Kuva: Miukki-Mussukka Kekkonen

tiistaina, tammikuuta 09, 2007

No joo

Eihän tämä Blogger taas lataa kuvia. Pitää vain tyytyä katsomaan mitä tänään harjoiteltiin täältä.

maanantaina, tammikuuta 08, 2007

d'Raamattu käynnistyi

Etualalla Rami. Tarkkailuasemissa Jukka Kostet.

Ensin harjoitellaan. Ville oli poiminut muutaman tekstin joista teetimme improja. Ne ylittivät odotuksia kekseliäisyydellään. Sarjakuvaimproilu on todella hyvä harjoittelumenetelmä. Heittelen projektin hedelmiä umpimähkään tänne. Kekkosen sarjisblogistakin voi niitä pian löytää.

Villen lisäksi opettajaksi saapui taas taiteilija Jukka Kostet, joka pysyy kuvioissa kunnes d'Raamattu on kuosissa. Hän tulee opettamaan ainakin värioppia, vaha-animaatiota ja Indesign-taitto-ohjelmaa.

lauantaina, tammikuuta 06, 2007

Hetkinen, nythän kuvat taas tulee tohon!

Ei ollut mitään erityistä syytä julkaista tätä postkristmasiaanista kuvaa, kokeilin vain toimiiko kuvien lataus.

Tänään Vesku jatkoi illun opettamista ja sai tuloksia aikaan sillä ihmiset jopa pitivät Illustratorin ominaisuuksista. Kiitämme Raappanaa.

Mulla meni iltapäivä henkilökuntakoulutuksessa. Ensi viikolla ryhdymme d'Raamatusoimaan.

keskiviikkona, tammikuuta 03, 2007

Jos lataa Picasan...

... ja tallentaa valokuvat Picasaan liittyvään nettialbumiin, niin sieltä saa linkitettyä kuvan tähän. Kiitos, Paula, tämä riittääkin.

HEI, TOI KUVA OLI TUOSSA VÄLÄHDYKSEN AJAN! Sitten se häipyi mutta koodissa vielä näkee että se on olemassa.

Ei tuohon taas menny kuin parikymmentä tuntia. Näin ihmiset pidetään pois yhteiskunnalisesta toiminnasta: heidät hyydytetään tappelemaan idioottimaisten mediaohjelmien kanssa.

Pitää hengähtää ennen kuin taistelu jatkuu.

Perkeleen perkele

"You must enter at least one image." Mitä vittua kuvittelet mun tehneen sata kertaa?! Tää menee jo ihanaks.

MYYKÄÄ MULLE SAATANA TOIMIVA BLOGIPALVELU!

Ja se terroristi joka ohjaa moponsa Bloggerin pääkonttoriin saa multa munkkikahveet.

maanantaina, tammikuuta 01, 2007

Vuosi 7 alkoi

Muutama ihminen on jo saapunut. Huomenna ripottelee lisää. Ope vain puuttuu vielä, saa nähdä koska ehtii paikalle. Mutta älkää huoliko, Raappanan Vesku tuuraa ja vastaa fotaria koskeviin kysymyksiin. Rohkeasti vain kertaamaan miten puhekupla tehtiinkään. (Mää itte en enää osannu.)

Ja saa nähdä huoliiko blogi kuvia.

Kas! Huoli.

Kuvassa näemme Etelä-Suomalaisen järvimaiseman.