Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalla

Limingan taidekoulun (limingantaidekoulu.fi) sarjakuvalinjan seitsemästoista kausi opiskellaan elokuun 10. 2016 - toukokuun 24. 2017.

perjantaina, joulukuuta 28, 2007

Joko siellä pakataan koulua varten?

Valmistautukaamme piirtämään historioita.

Ajatelkaapa aikaa, jolloin ihmisen esivanhemmat huomasivat että ilmasto muuttui ja metsä kuivui savanniksi. Australopitekuksen (nimi viittaa etelään, ei Australiaan) piti oikein nousta seisomaan että näki paremmin. Tästä seurasi yhtä ja toista.

lauantaina, joulukuuta 22, 2007

Joko kaikki näki tämän...

Unnin ja Riikan animaation:

Anniinamme pärjäsi

Onneksi Anniinan ei tarvitse mennä Saksaan, onnea! Kvaakista liimaan uutisen:

Ensimmäisen palkinnon Egmontin ja Stabilon valtakunnallisessa piirustuskilpailussa voitti Elli Puukangas sarjakuvallaan ”Kettu ja korppi”. Kilpailun toinen palkinto myönnettiin Anniina Salmiselle ja kolmas palkinto Charlotta Tiurille.

Kilpailussa sijoittuneet voittajatyöt julkaistaan Egmontin manga-antologiassa huhtikuussa 2008. Kilpailun voittaja palkitaan kahden hengen matkalla Saksan Erlangenin kansainvälisille Comic Salon -sarjakuvafestivaaleille toukokuussa 2008.

Kilpailuun lähetettiin kaikkiaan 126 kilpailutyötä. Kilpailun korkean tason vuoksi tuomaristo päätti viiden pääpalkinnon lisäksi myöntää kuusi erillistä kunniamainintaa.

Lisää Egmontin sivuilla.

VIIMEINEN (Anniina Salminen)
Äänetön sarja, jonka kuvat kantavat hienosti ytimekkään tarinan. Kertomuksen esittäminen ilman dialogia tai kertovia tekstilaatikoita vaatii taitoa, jota tekijältä onneksi löytyy. Tarkka viivatyö, energinen ruutujako ja ekologinen viesti toimivat tehokkaalla tavalla.

keskiviikkona, joulukuuta 19, 2007

Lisätehtäviä

Dodo oli todella tyhmä lintu.
Kuva on kirjasta
Tim Flannery & Peter Schouten: A GAP IN NATURE:
Discovering the World's Extinct Animals


* Tehkää tarinoita kadonneista eläinlajeista. Ihmisen aikana on kuollut sukupuuttoon 3/4 osaa kookkaista elikoista kuten tosi-isot jättiläislaiskiainen, 6-metrinen varaani ja auton kokoinen kilpikonna.

* Kuka miettii aiheen Kaupungin historia: kuinka kylästä tuli kaupunki ja miten se kehittyi. Kaikki miettii.

* Lian historiaa jo tutkitaan. Joku täydentäköön Siivouksen kehitys -improlla. Anna!

* Päihtymisen merkitys ihmiskunnalle kautta aikojen.

* Kössi perehtyy jo Tyhmyyteen. Annukka laatikoon kuvauksen Tahallisen pöljäilyn merkityksestä.

perjantaina, joulukuuta 14, 2007

Puuhaa jouluksi

"Human Rights" on portugalilaisen sarjiskilpailun aihe.

Ota selvää ja osallistu.

The winners of PortoCartoon will receive a monetary prize, the trophy of the festival, designed by Arqto Siza Vieira and special bottles of Port wine.

Maaliskuun loppuun on aikaa.

Säännöt:
http://www.cartoonvirtualmuseum.org/i_noticias_f_i.htm

Ynnä muuta:
www.cartoonvirtualmuseum.org

torstaina, joulukuuta 13, 2007

Luokkaretki


Poikkesimme opetussuunnitelmasta kirjastoon. Löytyikö materiaalia, selviää kevään mittaan.

maanantaina, joulukuuta 10, 2007

Täsmätehtäviä

Kun ehditte muilta kiireiltä...

Irini, tee sarjakuvatutkielma aiheesta Lika muinoin ja nyt.
Messi, laadi selvitys sarjakuvana palelemisen historiasta.
Jari, kuvaile ihmisen suhde tukkaansa kautta aikojen mahdollisimman monipuolisesti.
Anssi, sun aiheesi on häikäilemättömyys.

Ja liitteinä sähköpostitse osoitteeseen sarjakuvalinja(at)gmail.com tällä viikolla.

perjantaina, joulukuuta 07, 2007

Perjantai sentään


Miukin tägi

Tänään oli niukasti väkeä auditoriossa. Mäklaud oli surullinen. Mutta ei ollut muutenkaan kiihkeä päivä.

Konstan (juu, vanha kunnon Konsta) kanssa laitettiin sähkölehtisaha toimintakuntoon. Hain vaneria Kempeleestä. Nyt voi sahata velmuja puutarhasarjakuvahahmoja.

Ensi viikolla jotkut aikovat sitoa kirjoja. Luvassa myös kehonkieltä ja ilmeitä.

keskiviikkona, joulukuuta 05, 2007

Varmaan jotain kiinnostaa

No joo, maanantaina ei ollu paljon ihmisii paikalla, en tiä miks. No sit tiistaina oli jo pakko olla kun pistettiin maailmanhistorian hanke kuosiin. Melkein kaikille saatiin hommat jaettua, loput perjantaina. Tänään oli koko koulun kritiikkipäivä. Kasimir teki tylyn tempun ja sulki suunsa. Illalla porukat suuntautui pitämään oolnaitteria kun huomenna on vapaapäivä kunnes pitää ruveta tuijottaan linnanjuhlii mut ku vaik telkkari löyty nii ei o dikipoksii, vitsi. Et kaikkee joo.


Ja kun yhtään tylsempää ei keksitä nii ne rupes pelaamaan jotain hikistä lapsipeliä.

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2007

No tulihan se Peuta

Odottelivat liikuttavan malttamattomina läjässä soffalla.
(Huomisesta joulukalenterista emme puhu mitään.)

lauantaina, joulukuuta 01, 2007

Eka historiaviikko tuli täyteen

80% jaksaa, 20% kerää voimia.

Vielä ei lyöty lukkoon historiallisen teoksen koordinaatteja. Katsotaan vielä alkuviikko.

Joulutehtäviä on annettu. Juutuubiin aloitellaan joulukalenteri kunhan Arto ehtii, tätä päivää on vielä yli yhdeksän tuntia.

Lisäys:
Ja Arto ehti!