Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalla

Limingan taidekoulun (limingantaidekoulu.fi) sarjakuvalinjan seitsemästoista kausi opiskellaan elokuun 10. 2016 - toukokuun 24. 2017.

perjantaina, elokuuta 27, 2010

Kivoi naamoi


Tiistaina piti käydä Lammassaaressa rokkitapahtumassa myymässä sarjiksii. Torstaina oli Taiteiden yö, joka korvasi perjantain koulupäivän. Krokiita piirtelivät taidemuseolla.

Ulospäinsuuntautuvaa syksyä luvassa. Ja Limingan Sarjislinja löytyy myös Facebookista.

maanantaina, elokuuta 23, 2010

Ei noi vanhat pysy poissa

Viimevuotinen opiskelija Katariina Hirvonen lähtee opiskelemaan ympäristönsuojelullisia asioita Forssaan. Toivottavasti sarjakuvataidoista on hyötyä.

Tänään alkoi havainnostapiirtäminen B-luokalle ja kokemuksellinen anatomia A-luokalle. Yläkerta suunnitteli elämäänsä.

Huomenna osallistumme HV!-rock -tapahtumaan Oulussa. Torstaina on taideiden yö. Kamalasti ohjelmaa.

Kakkosneloseen 2.10. on ilmoittautunut jo melkein parikymmentä vanhiaista.

torstaina, elokuuta 19, 2010

Aloitustehtävät tuli valmiiksi

Eilen hoitui perinteinen Arboretum-retki yhdessä valokuvalinjalaisten kanssa. Tänään tutustuttiin välineisiin ja asetuttiin lopultakin Impivaaraan. Mölyapinaluokka oli suositumpi, mutta ei kovin meluisa.

Palautuslaatikosta löytyi kiintoisia dokumentteja. Ohessa Hoopeen tulevaisuudenvisio.

maanantaina, elokuuta 16, 2010

Ilmoittautumispäivä

Jylhän Mikko oli koristanut B-luokkaa (joka tällä kaudella tulee olemaan ns. mölyapinaluola) Johannes Rojolan varhaisella taiteella. Lisäksi luokassa on näyttämö nukketeatterille.

sunnuntaina, elokuuta 15, 2010

Huomenna alkaa

Sarjakuvalinjan 11. vuosi alkaa maanantaina. Ja kirjastonhoitaja on jo muuten valittu. A- ja B-luokkien roolit on vaihdettu päinvastaisiksi: A-luokkaan sijoitetaan hiljaisuutta kaipaavat ja B-luokkaan sulloutuvat sosiaaliset mölyapinat. Tänään sunnuntaina on jo tullut muutama ihastuttava mussukka kuten Made, joka sijoitettaneen yläkertaan.



Sarjakuvakirjastonhoitaja kantoi muuttokuorman kämppään ja siirtyi kirjastoon.

lauantaina, elokuuta 14, 2010

Tämä blogi on muuttanut


Tämä blogi on nyt osoitteessa __FTP_MIGRATION_NEW_URL__.
Uudelleenohjaus tehdään 30 sekunnin kuluttua. Voit myös napsauttaa tätä.

Jos tilaat syötteitä, päivitä syötetilauksiin osoite
__FTP_MIGRATION_FEED_URL__.