Syksy köllittiin - nyt töihin
Sallamari Rantala piirsi näin hyvin jo saapuessaan toissa syksynä Liminkaan. Nyt hän opiskelee yliopistossa.Joka vuosi sarjakuvaa opiskelemaan tulee edistyneitä tekijöitä, jotka kuitenkaan eivät tunnu kehittyvän. Ovatko he tulleet varmoina taidoistaan vain huojentuneina toteamaan, että muut ovat huonompia ja kuuntelemaan samaa ylistyshymniä maneerisista kuvistaan kuin gallerioissa ovat addiktoituneet lukemaan? Ainakaan he eivät uskalla opiskella uutta.
Joidenkin työmoraalissa ei ole valittamista, he piirtävät valtavasti - mutta tutulla, itsepalkitsevalla tavalla riskejä kaihtaen. Havainnosta piirtäminen torjutaan rasittavana, mallikuviahan löytyy netistä, ja mokia toistetaan kun ei lähdekritiikki kiinnosta.
Eräät taas oikein julistavat laiskuuttaan, ja fanit ihailee kuinka laiska osaa pyöräyttää uudestaan ja uudestaan söpön (tai "rajun") homopornokuvan.
Joku opiskelee tosissaan. Kuuntelee kaikkea palautetta, pyytää sitä monelta taholta ja omaksuu kriittisesti minkä tajuaa arvokkaaksi. Uskaltaa kokeilla outoja välineitä, vierastamaansa tyylikeinoa, lukee ennakkoluulottomasti, analysoi lukukokemustaan ja osaa välittää sen muille. Ja kehittyy.
Takana on puolikautinen sarjakuvalinjaa. Edessä on taidettavihaavan elinkeinoelämän hallitsema tulevaisuus. Jos siellä aikoo pärjätä taiteilijana, pitää tekeytyä tarpeelliseksi. Osaavaksi. Ja mielellään säilyttää ihmisyytensä.
Ihmisen toimintaan vaikutetaan kahdella tavalla: kepillä lyöden ja porkkanalla houkuttaen. Taide on luultua haluttavampi porkkana. Opitaan se, niin ihmiset ottavat vastaan mielellään.
posted by Keijo Ahlqvist | 19:20
10 Comments:
No, myönnän itse syyllistyneeni moneen noista samoista virheistä... En muista esimerkiksi olleeni kovinkaan montaa kertaa krokiissa Liminka-aikoina, ja nyt käytän sitten viimeisen koulun tarjoaman tilaisuuden piirtämällä iltakurssilla.
Ottaa kyllä päähän moni asia, se että ei ole tehnyt tarpeeksi, ja se ettei ole kehittynyt. Kuluneina vuosina olisi voinut tehdä niin paljon enemmän. Nyt nuoremmat ajaa ohi ja kilpailu kovenee kun itse oppi pikkuhiljaa piirtämään vasta päälle parikymppisenä.
Pointtini tässä on että ottakaa ihmeessä loppuvuodesta kaikki irti, myöhemmin saattaa olla liikaa kiirettä ja liikaa stressiä. Kokeilkaa uutta ja älkää pitäytykö näteissä poseerauskuvissa.
Usein näkee esimerkiksi mangaa, jonka tekijä ei ole osannut eikä jaksanut piirtää mitään muuta kuin nättejä poseerauskuvia nuorista: kun kuvassa on vanha ihminen tai realistisempi eläin, näkee ettei piirtäjä vain osaa. Taustojakaan ei aina ole ja välillä on suorastaan vaikea saada selvää mitä ylipäätään tapahtuu. (vihje --> Macing Comics luku 4 <-- vihje)
Tietyssä elämänvaiheessa ei välttämättä ota todesta neuvoja, ne tajuaa itse myöhemmin jos tajuaa... Ei myöskään kai liene sattumaa, että suuri osa "vanhan polven" suomimangapiirtäjistä yrittää laajentaa tyyliään monipuolisemmaksi.
Ja hupsista, osaan kyllä (yleensä) kirjoittaa sanan "making" oikein. :P
Piirtäkää näkemäänne. Se on helppoa ja joskus jopa hauskaa.
Erilaisten välineiden kokeilusta en ole viime aikoina juuri perustanut, mutta tuli sitäkin joskus harrastettua ja omat suosikit löytyivät.
Pari vuotta meni ennen kuin ymmärsin Raphaëlin siveltimien olevan surkeita vesiväritykseen omalla. Halvat patruunalla varustetut siveltimet osoittautuivat minulle paremmiksi.
Aura, eka sun täällä tekemä sarjis tuli vastaan:
http://wiki.limingantaidekoulu.fi/images/8/8d/Aura.jpg
Se on söpö, mutta kyllä sinä kehityit aiva helvetisti. Sä kehitit mm. sen sarjakuvapäiväkirjatyylin, josta mie vasta tajusin jotain oleellista sarjakuvan voimasta.
Argh.
No okei, jonkin verran kehitystä on kyllä tapahtunut, mutta teen yhä samoja aloittelijan virheitä kuin muutama vuosi sitten. Jos olis vain harjoitellut enemmän jo aiemmin...
Kiitos kritiikistä.
En usko että kannattaa tehdä harjoittelusta raskasta ja sitä mukaa vastenmielistä. Eihän sen teho niinkään määrään perustu vaan siihen että painottaa semmoiseen mitä ei vielä osaa.
Uuden oppiminen tyydyttää, tutun toistaminen tympii.
Se on vaan että piirrettyään olkapään mallista sata kertaa se menee kuitenkin pieleen kun yrittää ulkomuistista. Harjoittelusta tulee liian helposti pakko, mutta sekään ei ole vaihtoehto ettei jaksa...
Tai ehkä pitäs lainata Millaa: "En vaan osaa."
Tai sitten pitäs vaihtaa tyyliin jossa anatomia yms virheet eivät pistä yhtä rankasti silmään. :/
Rannanvillen tyyli on fiksu kun siinä ei anatomiaa tarvi jäädä murehtimaan ja silti se on täynnä informaatiota ja tunnetta.
Ja sit nykyisistä opiskelijoista Jammu, Tiina Varrio, Henna ynnä Mirpsu, Muura ja Kipinä tekee rikasta helpon tuntuisesti, ilman pedanttisuutta. Olli Hietala taitaa olla hurjin entisistä ja Miukki jotenki maaginen.
Se on oma suuntauksensa, helpon(näköisen)viivan koulukunta.
Pitäsköhän sitä mangan kopioimisen sijaan välillä kopioida helponnäköistä viivaa? Enpä tosin tiedä onko sille sen enempää kustantajia tarjolla. (Varsinkaan näin laman uhan alla.)
Ei vaiskaan, kannattaa tehdä sitä mistä tykkää. Jos alkaisi liikaa kokeilemaan olisi vielä enempi olo että kopioi jotain mikä ei ole omaa. :P
Lähetä kommentti
<< Home