Jaha, lintsareita
Ramilta oli ilmestynyt kolmas pallukkajulkaisu.Tosin eräät sitte saa sitäkin enemmän aikaan. Kehiteltiin Jylhän Mikon kanssa nettisarjakuvakurssi.
Limingan taidekoulun (limingantaidekoulu.fi) sarjakuvalinjan seitsemästoista kausi opiskellaan elokuun 10. 2016 - toukokuun 24. 2017.
Ramilta oli ilmestynyt kolmas pallukkajulkaisu.
Angoulême. Ville Ranta, 28 taitaa olla ensimmäinen suomalainen sarjakuvataiteilija, jonka perässä on lähetetty tv:n kuvausryhmä ulkomaille. Yle seurasi Rantaa viime viikolla Poitiersissa, kun tämä avasi suomalaisen näyttelyn ja kävi Angoulêmen festivaalilla.
Ranta julkaisi viime vuonna albumin yhdessä ranskalaisen supertähden ja Angoulêmen pääpalkinnon voittaneen Lewis Trondheimin kanssa, osallistui muiden kansainvälisten tekijöiden kanssa piirroskonserttiin ja kohautti kotimaassa Muhammed-sarjakuvalla.
Viime syksynä Rannan Isi on vähän väsynyt -albumi ilmestyi Ranskassa.
Tällä kertaa hän piirsi Angoulêmessa jo kolmessa konsertissa ja esitteli kustantajille seuraavaa Kajaani-albumiaan, joka kertoo Elias Lönnrotista.
"Valmiina on 160 sivua ja kaikkiaan siitä tulee noin 250-sivuinen. Yksi kustantamo on kiinnostunut ja Isi-albumin julkaisija ottaisi sen heti. Tahtoisin sen kuitenkin vaikkapa arvostetulle l'Associationille, jolla se on luettavana. Jotkut vierastavat tyyliäni, koska en jaa sivuja ruutuihin."
Vieläkään ei näy mitään Ahokoivun Marista. Mutta ehkä sitte enemmän kun se voittaa jonkin palkinnon siellä. Kannattaa opiskella ranskaa, muistuttaisin.
Vilkaisin parhaillaan käynnissä olevan Angoulemen sarjakuvafestivaalin sivustoa, ja näkyi meijjän Ville-ope olevan etusivulla.
Kuvanveiston opettaja Rauli Körkkö veti kritiikin tyynesti sätkiä kääriskellen. Taustalla Jarmo Koposen kookas hiilipiirros.
Ymmärsinhän minä Ramin sarjisblogista että hän on kehittänyt Pallukka-sarjakuvia mutta ensimmäinsen kerran törmään niihin kuitenkin sarjakuvaportaali Kvaakin etusivulla, en ole aiemmin itse nähnyt enkä lukenut. Eikä siinä kaikki. Anne Muhosen arvostelussa lukee: "Limingan taidekoulun sarjakuvalinjallakin opiskelleen Selinin..."
Janne ja avustajansa Petteri siirtyvät tukikohtaansa Veistolaan toteuttamaan
Maanantain on sama kummalla jalalla noustaan sängystä mutta klo 9.30 kaikki saapuvat auditorioon. Piia myös.
... niin pannaan tännekin näyte d'Raamattu-harjoituksista, Maria Davidjukilta.
Ei ollut mitään erityistä syytä julkaista tätä postkristmasiaanista kuvaa, kokeilin vain toimiiko kuvien lataus.
... ja tallentaa valokuvat Picasaan liittyvään nettialbumiin, niin sieltä saa linkitettyä kuvan tähän. Kiitos, Paula, tämä riittääkin.
Kas! Huoli.