Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalla

Limingan taidekoulun (limingantaidekoulu.fi) sarjakuvalinjan seitsemästoista kausi opiskellaan elokuun 10. 2016 - toukokuun 24. 2017.

tiistaina, lokakuuta 07, 2008

Iltatoimintaa

Sallaa makeutetaan.

Tänään alkoi kokoontua kirjallis-runosteleva piiri kynttilän valossa. Samalla taisi olla sauna. Ehkä joku katsoi televisiotakin, jotkuthan tykkää tylsäillä.

Impivaarassa paistettiin taas lettuja eikä se ole juurikaan tylsää, ainakaan, jos Papa roiskii kermavaahtoa Sallaan. Kuinkahan sitä taas jaksaa loman yli.

Huomenna esiintyy Kirjastoteatteri.

4 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

"Ehkä joku katsoi televisiotakin, jotkuthan tykkää tylsäillä."

Kavereitten kanssa ajanviettäminen vaikkapa hyvää leffaa katselleen on mukavaa. Se ei ole tylsää, vaikka runojen lukeminen olisi joistakin hienompaa ja arvokkaampaa.

Ei sille soffalle kannata jäädä asumaankaan, mutta ei telkkarin katsominen ole tylsäilyä (vaikka ohjelmat ovatkin enimmäkseen peestä).

7.10.2008 klo 23.44.00  
Blogger Keijo Ahlqvist said...

Telkkarin katsominen on yksiselitteisesti tylsää. Hyviä leffoja se esittää niin harvoin, että aivan hyvin voi lainata ne kirjastosta.

Kysymys ei ole hienoudesta, kysymys on valita, että on joko idiootti, jolle syötetään paskaa, tai on mieluummin se, joka opettelee tuottamaan tuota idiootteille tarkoitettua paskaa. Siinä vaaditaan monipuolista runouden, kirjallisuuden, paskan, teatterin, pantomiimin sekä performanssin taitamista.

8.10.2008 klo 0.17.00  
Anonymous Anonyymi said...

No kai sitä voi olla välillä paskaa vastaanottavanakin osapuolena. Jos pari tuntii viikossa kattoo telkkarista lempisarjojaan nii onks se nyt niin hirveetä ja tylsää? Ja miks helkkarissa pitäis lainata joku leffa kirjastosta jos se tulee telkkarista illalla? Mitä eroa siinä on, tuleeks joku leffa telkkukanavalta vai pyöriiks se DVD-soittimessa? Nyt oikeesti hei, tossa ei oo enää mitään järkee.

Keijjo, kirjojen lukeminen on tylsää koska siinä ei tehdä paskaa vaan niellään sitä. Lopeta kirjojen lukeminen nii mä lopetan CSI:n kattomisen.

Asiasta kolmanteen: LETTUJA JA KERMAVAAHTOJA? MIXEI KUKAAN VAROTTANU ETUKÄTEEN? Byäää!

8.10.2008 klo 18.18.00  
Blogger Keijo Ahlqvist said...

Ei, en salli paskanvastaanottamista paitsi voikukille.

Jos leffa tulee telkusta, ihmisparat tottelevat telkun aikataulua sen sijaan että käkättäisivät Sallalle Impivaarassa, sillä he eivät osaa nauhoittaa ohjelmia katsoakseen niitä sopivampaan aikaan.

Emmä ehdi lukee kirjoja, mun kaikki aika menee kun kehitän sulle kasvattavaa ajankulua.

Ilman sua (hmmm ja paria muuta) tosin elämä olisi niin kuivaa että pitäisi lukea juuri ostamaani kirjaa Matthieu Ricard: Onnellisuus.

8.10.2008 klo 20.08.00  

Lähetä kommentti

<< Home