Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalla

Limingan taidekoulun (limingantaidekoulu.fi) sarjakuvalinjan seitsemästoista kausi opiskellaan elokuun 10. 2016 - toukokuun 24. 2017.

maanantaina, elokuuta 25, 2008

Täysillä liikkeelle

Ei saa kuvata, sanoo Mii. Voi anteeksi, lupaan parantaa tapani (hah!).

Käynnistysviikko on ohi, nyt ruvettiin tositoimiin. Aamulla vielä harjoiteltiin tuoretta sävellystä, joka kertoo ravusta, ja jonka esitykseen hankitaan a cappella -kuoro ja taljajousisektio, sitten alkoi havainnostapiirtämisen kurssi B- ja G-luokalle sekä anatomiaa A-luokkalaisille.

Iltapäivällä idylli tuhoutui, sillä Separit saapuivat: Petra, Elli ja lopulta myös Saltsu. Nuo pitelemättömät taiteilijapäästöt lepattelivat elon höökivässä ilmavirrassa kummallisesti takaisin Liminkaan. Ääh, niin kuin jääpuikko perseeessä, ei malttais luopua kun on kerran tottunu <3.

0 Comments:

Lähetä kommentti

<< Home