Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalla

Limingan taidekoulun (limingantaidekoulu.fi) sarjakuvalinjan seitsemästoista kausi opiskellaan elokuun 10. 2016 - toukokuun 24. 2017.

perjantaina, huhtikuuta 10, 2009

Ylöspäin, valoon

Voi köyhiä kun ei ole varaa oikeaan Asukseen. Joiku leikkii että Sallan vesivärikotelo on miniläppäri ja näppäilee ctrl-alt-Jammu.

Loppukevään ohjelmaa on suunniteltu. Aamuisin jatkamme laatusarjakuvien katsausta ja sarjakuvailmaisun analyysia.

Maahanmuuttajille suunnattua kielenopiskeluaineistoa kehitellään edelleen.

Perspektiivi ei ole vielä hallussa ja siitä on rakenteilla jatkokurssi. Samoin nettisarjakuvahanke on kesken.

Sarjakuvantekijyyden taloudelliset seikat vaativat selvittämistä: ammatinharjoittaminen ja toimeentulo, verotus, tekijänoikeudet ja apurahat.

Alalle hakeutuva tarvitsee portfolion, joka voidaan koota perinteisellä mutta myös uudenaikaisemmilla tavoilla. Eräs osa portfoliota on laadukkaan pienlehden tuottaminen. Tähänastiset olivat harjoituksia.

Yksi viikko on vielä varattu yllätysohjelmalle.

Jyrki Nissinen saapuu vetämään nissisläisen ilmaisun kurssin. Kemin festarit pidetään toiseksi viimeisenä viikonloppuna.

Kevätnäyttely on vuoden kohokohta koko koululle. Siihen liittyviä mahdollisuuksia ei ole vielä lyöty lukkoon, sillä näyttelypaikoista on neuvottelut kesken.

0 Comments:

Lähetä kommentti

<< Home