Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalla

Limingan taidekoulun (limingantaidekoulu.fi) sarjakuvalinjan seitsemästoista kausi opiskellaan elokuun 10. 2016 - toukokuun 24. 2017.

lauantaina, huhtikuuta 26, 2008

Häkellyttävää

Vanha apteekki (kutsumme sitä Ippalaksi) avajaisten aattona.

En ole ikinä nähnyt näin komean näyttelyn räjähtävän pystyyn opiskelijavoimin. No, on Lukin ja Körkkökin painaneet pitkää päivää.

Ja Unni Underbar, sarjakuvalinjan ihmenainen. Hän on pelotellut ihmisiä taikomaan näyttelysarjiksia pika-aikataululla kertomalla, että Keijjo häijjyää hänelle jos sarjislinja ei näy komeasti. Taktiikka toimi, sarjislinja näkyy hyvin siihen nähden, että kuvataiteilijat on tehneet taulujaan koko talven, kun taas meidän väki joutui suihkimaan materiaalin hetkessä Kemin dedlainin paineissa.

Sarjislinjan Jyytyybissa on jonkin verran materiaalia kehitysvaiheista. Ja näkyy, että kuvataidelinjoillakin on sytytty. Mikä parasta, ei ole tyydytty matkimaan trendejä ja toteuttamaan ekasti mieleen tulevia tavanomaisuuksia, vaan tarttumapintaa löytyy ja oivallus rehottaa.

Sunnuntaina klo 13 alkaa avajaiset päärakennuksessa. Näyttely jatkuu 11:een päivään toukokuuta, auki arkisin 10-18, la, su ja Vappuna 13 - 16.

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Hups jäin kiinni... *sori keijjo* ^-^' No oli taktiikka mikä hyvänsä, niin ihmiset teki loistavia duuneja lyhyellä varoitusajalla, kaikille ISO KIITOS!

Ja muistakaa että sinne voi viedä lisääkin töitään esille tai järkätä jotain erikoista tai ihan vaan piirrellä/hengailla. Lukin on jo muutamaan kertaan esittänyt toiveen, että sarjislaiset osallistuisivat talon elämään. Otetaan ilo irti, ei tälläinen tilaisuus toistu!

28.4.2008 klo 0.24.00  
Blogger Keijo Ahlqvist said...

Maailman on eräs kovimpia paikkoja mihin ihminen saattaa joutua.

Mitkään keinot eivät ole kouluttajalle liian ankaria kun valmennetaan lapsosia kohtaamaan todellisuus.

*HOP-tuu-trii-foor, HOP-tuu-trii-foor... natsi-Keijjo marssii takavasemmalle kuin Full Metal Jacketin kersantti*

28.4.2008 klo 12.01.00  

Lähetä kommentti

<< Home