Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalla

Limingan taidekoulun (limingantaidekoulu.fi) sarjakuvalinjan seitsemästoista kausi opiskellaan elokuun 10. 2016 - toukokuun 24. 2017.

perjantaina, syyskuuta 15, 2006

Se siitä

Edellisessä viestissä viitattiin kärhämään jossa yks ihminen pelkäsi yksityisyyttään loukatun, ja huoli johti ylimitoitettuun suojaamisreaktioon. No, taas voi kuvata, mutta kuvia julkaistaessa pitää katsoa ettei kohteita loukata.

Oheinen kuva on otettu aiemmin ja todistaa että Marja osaa jo. Tänään harjoiteltiin pienlehtiä, jotta Helsingin festereilla olisi tarjottavaa.

Jukka sai kurssinsa pidettyä ja palasi Poriin. Junasta hän tekstaroi tyytyväisenä bonganneensa sarjislinjalaisen, joka ahkerasti piirsi luonnoskirjaansa.

Ensi viikolla jatketaan käsikirjoitusten tekemistä ja sarjakuvan historian opiskelua.

Ope käryttää päreitään yhä niitten takia joiden mielestä taiteilijaboheemielämä on viileempää kuin taiteilijataitojen hankkiminen.
- Ensin opetellaan kertomaan piirtämällä, perkele, sitten vasta deekuillaan, hän rähjää.

0 Comments:

Lähetä kommentti

<< Home