Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalla

Limingan taidekoulun (limingantaidekoulu.fi) sarjakuvalinjan seitsemästoista kausi opiskellaan elokuun 10. 2016 - toukokuun 24. 2017.

maanantaina, toukokuuta 01, 2006

Rentoutuminen kuuluu taiteeseen muttei sarjakuvaan

Naapurin takapihalla on viihtyisää ja iloista. Myös työväenlauluja kuultiin.

Tässä vappuaattokuvassa esiintyy vain yksi sarjakuvalinjalainen, tai ei oikeastaan, sillä hänkin siirtyi loppukevääksi kuvataiteisiin. Entä missä ovat sarjakuvalinjalaiset?

Kahdeksan heistä oli tuohon aikaan Impivaarassa piirtämässä ja värittämässä sillä Kikru oli asettanut lastensarjakuvan dedlainiksi tiistaiaamun. Tänä aamuna HeidiS istui yhä työskentelemässä. Hän on siis omistautunein valitsemalleen tielle.

0 Comments:

Lähetä kommentti

<< Home