Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalla

Limingan taidekoulun (limingantaidekoulu.fi) sarjakuvalinjan seitsemästoista kausi opiskellaan elokuun 10. 2016 - toukokuun 24. 2017.

lauantaina, toukokuuta 21, 2005

Ensi vuoden sarjakuvalinjat

15.8. alkaa seuraava kouluvuosi Limingan taidekoulun sarjakuvalinjoilla. Niitä on nyt selkeästi kaksi, sillä kymmenkunta opiskelijaa tulee toiseksi vuodeksi. Toinen vuosikurssi tähtää julkaisemiseen.

Kun koulussa aloittaa myös kirjoittajalinja, toiminta tulee olemaan uudella tavalla mielenkiintoista.

Painopiste siirtyy Ville Rannan avulla piirtämistaidon notkistamiseen improvisaatioharjoitusten avulla. Piirtäminen tulee entistä enemmän pahaksi päivittäiseksi pinttymäksi.

Pieni osa porukasta ei osallistunut kuluneella kaudella sarjakuvalinjan työskentelyyn vaan pelasi yöt roolipelejä, nukkui päivät. Saahan sitä omaa aikaansa tuhlata, mutta ei pidä pilata toisten rahalla maksettua vuotta. (Niin, voisin tosiaan suhtautua roolipeleihin suopeammin jos olisin päässyt seuraamaan mutta kun ei otettu! Eipä tipu tiloja ensi vuonna. Nih. Olen, olen lapsellisen katkera, mutta sitä saa mitä tilaa.)


Kuvan henkilö ei liity millään tavalla päivän tekstiin, kahvi vain näkyy loppuneen kesken.

0 Comments:

Lähetä kommentti

<< Home